Maankuivatuksessa vahinkoa tai haittaa aiheuttava vesi johdetaan pois maa-alueelta. Kriittiset hetket kuivatuksen kannalta ovat kevät ja syksy, jolloin vettä on reilusti ylimääräistä. Suomessa pellot ovat pääosin tasaisia ja maaperä tiivistä. Suuret sademäärät suhteessa vähäiseen haihduntaan syksyisin ja lumen sulaminen keväällä johtavat suuriin valumiin. Tämä yhdistettynä suhteellisen tasaiseen maastoon ja huonosti vettä läpäisevän maaperään nostavat kuivatuksen keskeiseen asemaan maan käytössä. Ennustettujen sään ääri-ilmiöiden lisääntymisen myötä peltojen kuivatuksesta huolehtimisella on entistä suurempi merkitys.
Kuivatustarve vaihtelee Suomessa merkittävästi vuodenajan mukaan. Sadanta, sulanta ja haihdunta jakautuvat vuodenaikojen välillä siten, että keväällä ja syksyllä vettä on ylimääräistä suuren sadannan ja sulannan vuoksi. Kesällä haihdunta on suurta, jolloin vedestä voi olla pulaa. Keväällä ja syksyllä tarvitaan tehokasta kuivatusta. Kesällä veden saanti voi olla kasvien kasvun kannalta rajoittava tekijä. Paikalliskuivatuksessa säätösalaojituksella ja altakastelulla pyritään pitämään vettä kasvien saatavissa myös kuivimpina aikoina.
Kuivatus voidaan tehdä perus- ja paikalliskuivatuksella.
Peruskuivatuskeinoja ovat ojitukset, purojen ja valtaojien perkaukset tai putkitukset ja peltoalueiden pienehköt pengerrykset.
Paikalliskuivatus hoidetaan pienemmillä avo-ojilla tai salaojilla.